Care Santos: Suklaan maku

Suklaan maku oli minun jouluaattolukemiseni, vaikken sitä ehtinytkään samana iltana lukemaan. Kirja käsittelee erityisesti naisen aseman muuttumista eri vuosisadoilla.

Juoni: Kolmen vahvan ja sinnikkään naisen tarinaa kuvataan kolmella erivuosisadalla, yhteisenä tekijänä valkoinen kaakaokannu, joka saa kulkea henkilökohtaisesti kunkin neidon käsissä.

Ensimmäinen näytös, 1900-luku:
Chili, inkivääri ja laventeli 

Sara on itsenäinen ja itsepäinen nainen. Hänellä on maailman kiltein ihanin mies sekä kaksi lasta. Nyt illalliselle on saapumassa aikojen takaa kuitenkin hänen suurin rakkautensa, hurmaava Oriol, joka uhkaa särkeä Saran onnen. Alla katkelma ensimmäisestä tarinasta:

"Valkoinen criollo on yksi parhaita kaakaolaatuja, sen maku on hieno ja aromaattinen, tuskin lainkaan kitkerä ja se eroaa kaikista muista laaduista - myös hinnaltaan. Oriol sai rohkean idean lisätä siihen meksikolaista chiliä, intialaista inkivääriä sekä laventelisiirappia. Chili oli Maxin kunniaksi, koska tämä on aina pitänyt kaikesta tulisesta. Inkiväärin kohdalla hän ajatteli itseään ja mieltymystään itämaisen keittiön makuihin. Ja laventeli tuli Sarasta, Saran lempiväristä ja siunatusta rakkaudesta perinteisiin. Niin se meni. "



Toinen näytös, 1800-luku:
Kaakao, sokeri ja kaneli

Aurora on orvoksi syntynyt, muiden hyvyydestä riippuvainen, tunnollinen palvelustyttö. Hän joutuu luottamaan ihmisiin, vaikkei aina pitäisi. Katkelma toisesta tarinasta:

"Kun neiti - siis rouva - antoi luvan, poistuit ja veit tarjottimen menessäsi keittiöön, piilouduit ruokakomeroon juodaksesi salaa lopun kaakaon. Se oli niin hyvää, että värisit nautinnosta, vaikka sinun täytyi pitää kiirettä, ettei keittäjä Enriqueta tai taloudenhoitaja Quima yllättäisi sinua itse teosta. He eivät tuntuneet lepäävän koskaan ja loikkasivat odottamatta milloin mistäkin varjosta kuin haamut. Sitten pesit kaakaokannun huolellisesti varoen kolauttamasta sitä pesualtaan reunaan, kuivasit ja asetit hyllylle ruokakomeron viereen, mistä löytäisit sen taas seuraavana aamuna. "

Kolmas näytös, 1700-luku:
Pippuri, mustaneilikka ja "annatto"

Marianna, menestyvän suklaatehtailijan vaimo, on taitava ja fiksu nainen. Hän yrittää pitää puoliaan ja todistaa pärjäävänsä yksinkin, sillä totuus hänen miehestän tuhoaisi automaattisesti pariskunnan yhdessä rakentaman puodin - jossa myydään Barcelonan parasta suklaata. Katkelma viimeisestä tarinasta:

"Perunanenä röyhisti rintaansa kuin laulaja. Hän astui vieläkin lähemmäs Mariannaa mutta tämä ei perääntynyt. Siinä vasta urhea nainen! Luulen, että rakastuin häneen yhä enemmän seuratessani kuinka rohkeasti hän asettui tuota pöyhkeilijää vastaan."

Mielipiteeni: Suklaan maku on rentouttava lukukokemus, jota voi lukea pienissä pätkissä tai kerralla enemmänkin. Kirja ei ole liian raskasta luettavaa, vaan todellakin erittäin viihdyttävää. Eniten itseeni kolahti Auroran sympaattinen tarina, vaikka kaikki tarinat kyllä olivat mahtavia. Pidin myös jokaisessa osaa vaihtuvasta kerrontatyylistä. Varoitus: Suklaan makua lukiessa tahdot välttämättä syödä suklaata ja juoda kaakaota!

-Maria ❤ 

Kommentit

Suositut tekstit